ALKUSILMUKKA

Alkusilmukan väkertäjä on 28-vuotias työssäkäyvä perheenäiti. Perheeseen kuuluu mies ja kaksi pientä poikaa.

keskiviikko, marraskuu 23, 2005

Lankaa ja lapasia

Olin lasten kanssa pitkän viikonlopun sukuloimassa Porissa. Kävin ostamassa itselleni tuliaisia Lavikon lankaliikkeestä. Jossakin neuleblogissa oli aikaisemmin arvostelua tästä liikkeestä, mutta enpähän nyt kyllä kuka siitä kirjoitteli. Palvelu ei ollut yhtä mukavaa kuin meillä täällä maalla, mutta lankoja oli minun tarpeisiini mukavasti.



Ihastuin erityisesti Sandnesin Alfa-lankaan. Alfaa ei saa omasta lankaliikkeestäni, ainakaan vielä, mutta ajattelin sitä heille kyllä ehdottaa hankittavaksi. Modassa on ollut paljon Alfasta tehtyjä neuleita. Kuvassa näkyvien mustan ja turkoosin glitter-värien lisäksi ostin suklaanruskeaa ja vaaleanpunaista Alfaa. Aniliininpunaisesta Kitten Mohairista tulee huivi.



Suklaanruskeasta glitter Alfasta tuli lapaset, laitoin koristeeksi puuhelmiä. Tilasin täältä ruusupuiset kutosen puikot, jolla olen tehnyt fritidslangasta lapasia. Lavikosta ostin 3½ bambupuikot, jotka odottavat sukkainnostusta. Minulla on perjantaina nimipäivät ja lahjaksi olen toivonut Sukkasillaan-sukkakirjaa. Mies kyllä sanoi jo, että kun olen asiasta niin moneen kertaan muistuttanut, että ei taida sitä ostaakaan. Onneksi sanoi leikillään, toivottavasti.



Tämä kirja on nimipäivälahja äidiltä.



Huovutetut lapaset Fritidsgarnista. Neulahuovutus on kivaa, harmi kun käsityökeskuksen jouluinen neulahuovutuskurssi peruuntui. Tänään on viimeinen kerta aikuinen-lapsi käsityöpajalla. Ollaan askarreltu mosaiikkipaloista, paperimassasta ja dippailtu rautalankatöitä.

5 Comments:

At 10:50 ap., Anonymous Kristiina S. said...

Mä hurahdin neulahuovutukseen ja samoin, ideoita on pää täynnä. Ehtis vaan. Ostin T:reen messuilta ihan vaan kokeillakseni ja nyt jo piti ostaa lisää villaa, siis värejä lisää.

 
At 1:59 ip., Anonymous Anonyymi said...

Hei!

Olen lähettänyt sinulle postia lapasvaihtoon liittyen, mutta ajattelin vielä varmistaa, että oletko saanut sen vai onko se kadonnut jonnekin tietoliikenneavaruuteen? Koneeni on ollut viime aikoina vähän epäluotettava.

t lapasten-tekijä-Päivi

 
At 6:58 ip., Blogger Ninni said...

Jollakulla on sama maku kuin minulla.;D Minä myös olen ihastunut Alfaan. Hurahdin siihen jo viime talvena. Kittenistä tulee kasin puikoilla kauniita, ilmavia pitsineuleita. Kitten sopii myös hyvin Sandnesin uutuslankojen Chilin ja Mirellen kaveriksi.

 
At 6:42 ap., Blogger MysteryKnitter said...

Upeat lapaset!

 
At 11:24 ip., Anonymous Anonyymi said...

What a great site Call center routing systems Internet travel insurance ordering clomid on line

 

Lähetä kommentti

<< Home